Tekstin alkuun
Etusivu - Laajasalo - Degerö Seura ry.
HKL:n suunnittellijoille 24.10.2005

HKL:n suunnittelijoille 24.10.2005

Arvoisat HKL:n liikennesuunnittelijat!

Olemme Laajasalon kaupunginosayhdistyksessä Laajasalo-Degerö Seurassa pohtineet esittelemäänne ehdotusta metron liityntäliikenteen kehittämiseksi ja tässä esitämme näkemyksiämme siihen.

Ehdotuksella on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia laajasalolaisten liikkumiseen. Toivomme, että näkemyksemme otetaan huomioon päätöksiä tehdessänne.

Hyvää ehdotuksessa on linjan 80 ajaminen Yliskylään ja että näin tarjotaan yliskyläläisille paitsi uutta linjaa, myös suoraa yhteyttä Länsi-Herttoniemeen ja mahdollisesti Jokeri-linjan pysäkille. Tämä yhteys Jokeriin olisi erittäin mielekästä toteuttaa ja se paikkaisi sitä puutetta, että Laajasalosta ei ole tähän asti ollut hyviä poikittaisyhteyksiä.

Periaatteessa hyvä ajatus lyhentää matkustusaikoja Jollaksesta, Hevossalmesta ja Santahaminasta Herttoniemen metroasemalle sisältää myös suuria ongelmia. Esimerkiksi vuorovälien harveneminen verottaa reittien suoristamisesta saatavaa hyötyä. Suurimmaksi pulmaksi koemme Laajasalon keskustan tavoitettavuuden kaikilta suunnilta, jos linjat 85 ja 86 ajavat suoraan Laajasalontietä pitkin. Olisi kuitenkin huomioitava ne matkustajat, jotka haluavat päästä Jollaksesta, Hevossalmesta, Santahaminasta ja Sarvaston alueelta asioimaan Laajasalon keskustaan Yliskylässä. Siellä sijaitsevat paitsi kauppakeskus, myös kirkko, kirjasto, terveysasema, ala- ja yläasteen koulut, lukio, päiväkoti ja nuorisotalo. Niihin olisi tärkeää turvata helppo ja mukava kulkuyhteys. Laajasalon keskustan toimivuutta ja keskustaluonnetta tulee tukea eikä heikentää. Näin tuetaan paitsi keskustan liike-elämän elinvoimaisuutta, myös paikallishenkeä ja –identiteettiä. Aamuruuhkan aikoihin voisi osa vuoroista olla nopeita linjoja suoraan Herttoniemeen.

Pohdimme myös ajateltua palvelulinjojen merkitystä linjaston täydentäjinä. Palvelulinjoista ei kuitenkaan vaikuta tulleen niin suosittuja, että niiden varaan kannattaisi kovin paljon laskea. Ne kiertelevät paljon, niiden aikatauluja ja reittejä ei tunneta ja lisäksi monet mieltävät ne tarkoitetun ainoastaan liikuntarajoitteisille. Palvelulinjojen luonteesta tulisi siis ainakin tiedottaa ihmisille enemmän.

Herttoniemen suuntaan ajavien bussien pysäkki Linnanrakentajantien ja Abraham Wetterin tien risteyksen lähellä voisi olla järkevää siirtää Laajasalontien suunnasta tuleville busseille risteystä edeltävään kohtaan, jotta vaihtoyhteydet linjoihin 79, 82 ja 89 eivät vaatisi Abraham Wetterin tien ylittämistä. Vastaavasti Roihuvuoren suunnalta tuleville busseille pysäkin voisi siirtää Abraham Wetterin tien varteen. Nämä pysäkkien siirrot nopeuttaisivat myös liikennettä, kun Laajasalosta ja Roihuvuoresta tulevat bussit eivät ruuhkautuisi pysähtyessään samalla pysäkillä Herttoniemen metroasemalle mennessään muulloin kuin aivan metroasemaa edeltävällä pysäkillä.

Linnanrakentajantien ja Abraham Wetterin tien risteyksen ja siitä Herttoniemen metroasemalle kuljettavan matkan varrella olevat liikennevalot olisi myös hyvä saada ohjautuviksi bussien tarpeiden mukaisesti, jotta tämä julkisen liikenteen pullonkaula saataisiin avatuksi.

Ystävällisin terveisin Laajasalo-Degerö seura ry.

Helsingissä 24.10.2005

Timo Korpela, puheenjohtaja     Toni Amnell, sihteeri 

 

© 2004 Laajasalo - Degerö Seura ry. - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu