|
Helsingin kaupunki, Kaupunginsuunnitteluvirasto, Arkkitehti Inga Kåhre-Maury
Kannanotto Laajasalon korttelin 49019 tontin 2 sekä puisto- ja katualueet osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan
Laajasalo-Degerö Seura ry esittää seuraavat muutokset kyseiseen suunnitelmaan:
Laajasalon keskustan kokonaisuus on syytä huomioida
Vanhan päiväkodin tontin tuleva käyttö tulisi kytkeä ko. suunnitelmaan. Päiväkodin siirron myötä vapautuva tontti tulisi varata korttelin hengen mukaisesti julkiseen rakentamiseen, huomioiden mm. kirjaston, terveyskeskuksen ja kirkon mahdolliset laajennustarpeet. Tontin suunnittelussa tulee myös kiinnittää erityistä huomiota Ylistalon kulttuurihistorialliseen ympäristöön soveltuvaan rakentamiseen, erityisesti kerrosluvun osalta, max. 2-3krs.
Koulun lisärakennussuunnitelmat on myös syytä huomioida, siten ettei esimerkiksi uuden asuintalon ja koulun lisärakennuksen väliin synny liian kapeaa ”käytävää”.
Mielestämme tulisi yläasteen ja lukion jo suunniteltu laajennus toteuttaa välittömästi, uuden päiväkodin tarpeellisuus on ristiriitainen, uhataanhan Laajasalon joitakin muita päiväkoteja lakkauttaa. Pidämme myös Laajasalon keskeisen kaavoitetun puistoalueen muuttamista rakentamistontiksi epätoivottavana kehityksenä.
Nykyisen ostoskeskuksen alueen tuleva kehittäminen Laajasalon identiteetin hengessä on syytä huomioida jo tässä suunnitelmassa, niin että tuleva kokonaisuus Yliskyläntien ja Etanapolun molemmin puolin muodostaa aikanaan eheän kokonaisuuden.
Marunapolku varattava edelleen joukkoliikenteelle
Laajasalon liikenne perustuu Laajasalon keskustan ja sen halkovan moottoritien syöttöliikenteeseen. Tämän seudullisen periaatteen mukaisesti halutaan vapaa läpiajoliikenne Marunapolulla edelleen estää.
Julkisen liikenteen matkustusmukavuus tulisi säilyttää. Marunapolun liikenteen rajoittuessa pelkästään julkiseen liikenteeseen emme näe syytä suunniteltuihin hidastejärjestelyihin. Sen sijaan puollamme 30 km/t nopeusrajoitusta Marunapolulla.
Päiväkodin pysäköinti ratkaistava turvallisesti
Suunnitelmissa esitetyn uuden päiväkoti- ja leikkipuistorakennuksen pysäköinti tulisi turvallisuussyistä suunnitella siten, että pysäköintialue on selkeästi erotettu Ilomäentiestä.
Helsinki 8.3.2004
Riitta Hämäläinen-Bister, puheenjohtaja Mika Penttinen, sihteeri
|